Skip to main content

Vastustin veroeurojen käyttämistä kaivostutkimuksiin

Heinäkuun alussa Koillissanomissa ja Koillismaan Uutisissa

Vastustin veroeurojen käyttämistä kaivostutkimuksiin

Viime kunnanhallituksen kokouksessa (18.6) jätin eriävän mielipiteeni Yhdyskuntatekniikan lautakunnan Venäjän reissulla tekemään päätökseen, jossa päätettiin upottaa jopa 15 000 euroa kaivosyhtiöiden tarpeita edistävään tutkimustoimintaan, vaikka samanlainen tutkimus (sosiaali- ja ympäristövaikutukset) olis jo pitänyt tehdä Dragonin kuuluisassa kaivos YVAssa. Vastustin rahan (15 000e) myöntämistä TEKES / VTT:n ja Kaivosyhtiöiden rahoittamaan kaivoksien sosiaalisten vaikutuksien arviointiin ja ympäristöarviointiin. Tämä kokonaisuus olisi pitänyt olla riittävän hyvin tehtynä jo Dragonin YVAssa ja toiseksi vastaavia tutkimustuloksia saadaan tutkimuslaitoksilta ilmaiseksi. Kolmanneksi hankkeen rahoituksessa ja ohjauksessa on liian suuri kaivosyhtiöiden vaikutusvalta eikä kaivostoimintaan kriittisesti  osallistuvien tahojen tasapuolista edustusta. 

Hankkeen rahoitus tulee alla olevilta:

Tekes Green Mining
Outokumpu
Talvivaaran Kaivososakeyhtiö
Dragon Mining
Inmet Mining
Altona Mining
Endomines
Sotkamo Silver
Lapin liitto
Pohjois-Karjalan maakuntaliitto
Kaivannaisteollisuus ry

Siis pääsääntöisesti hyvin monelta kaivosyhtiöiltä, jopa Kuusamoon puskevalta Dragon Miningilta, vaikka kaivos YVA asukaskysely ei antanut heille sosiaalista lupaa ja viime kunnallisvaalien lopputulos oli kaivosvastainen.

Huomautan myös että ”VTT ei ole puolueeton” ja se on syyllistynyt mm. tutkijoiden sananvapauden rajoittamiseen sekä VTT edustaa Suomen ydinvoimasektoria monessa uraaniin liittyvässä tutkimushankkeessa. VTT:n tutkimusta Talvivaarasta (myrkkyallasvuodosta) ei kansalaisyhteiskunta ole saanut täysimääräisesti tietoonsa ja VTT:llä on tunnetusti ydinvoima ja resurssipolitiikka myönteinen tutkimusote. VTT:n käyttämä asiantuntija on myös Dragonin hallituksessa ja Talvivaaran hallituksen puheenjohtaja.

Katson, että veroeuroja ei pidä käyttää kaivostoiminnan viherpesuun ja Dragonin kaivoshankkeen edistämiseen varsinkin, kun kaivos YVA:n asukaskysely osoittaa, ettei vaihtoehtoalueiden asukkaat sekä kuntalaiset (kuntavaalitulos) halua Dragonin kaivoshanketta Kuusamoon. Myös muut kaivoshankkeet ovat vastatuulessa ja mm. FQM on luopunut hankkeistaan, joten meillä ei ole syytä ja tarvetta käyttää 15 000e tämmöiseen. Vastaavia vertailevia tutkimustuloksia saa ilmaiseksi kansallisilta ja kansainvälisiltä tutkimuslaitoksilta mm. METLA ja Lapin yliopisto tekee vastaavia tutkimuksia ja ne ovat käytettävissä ilmaiseksi. Tämä kanta varsinkin kun yhdyskuntatekniikan lautakunta, vuodesta toiseen, ylittää kulutavoitteensa ja koko kunta etsii 800 000e säästöjä. Lautakunnan pitäisi säästää, eikä kylvää rahaa kaivosyhtiöiden tarpeisiin.

Kriittisen ystävällisesti,
Mika Flöjt

Kuusamon kaupunginhallituksen jäsen
Kaupunginvaltuutettu (Vihreät).

Vastaa